Kehitystyön mahdollistaminen

Projekti - AlexSandran kehitystyön mahdollistaminen

AlexSandran on alusasujen erikoisliike. Projektin alussa AlexSandralla oli verkkokauppa sekä kolme myymälää Itä-Suomessa. AlexSandran myytävät tuotteet ovat Euroopan myydyimpiä alusasuja, suosituilta valmistajilta. Verkkokauppa ei kuitenkaan tuottanut myyntiä toivotusti. AlexSandran tavoitteena kuitenkin oli, että verkkokaupasta muodostuu yrityksen neljäs, eniten myyntiä tekekevä kansainvälinen toimipiste.  

AlexSandran projekti koostui monista eri osista. Yrittäjä, Tuijaa, koulutettiin, verkkokaupan toimivuutta ja sen markkinointia paranneltiin huomattavasti. Kehittäminen vaatii resursseja ja siksi rahoitusmahdollisuuksien määrittely oli myös keskeinen toimenpide. Mukana verkkokauppaa parantelemassa oli myös yhteistyökumppanimme, joensuulainen atFlow Oy. AtFlow kehitti nopeamman sekä näyttävämmän verkkokaupan joka myy ja palvelee asiakkaita paremmin.  Paranneltu verkkokauppa ja tehostettu markkinointi kasvattivat myyntiä merkittävästi ja niin mahdollisuudet laajempaan kansainvälistymiseen avautuivat. Tätä varten kartoitettiin uusia rahoitusinstrumenttejä ja kirjoitettiin hakemuksia. 

AlexSandran verkkokauppaliiketoiminta on esimerkki kehitystyön jatkumosta. Laakereille ei voi jäädä makaamaan, vaan toimintaa on kehitettävä koko ajan. Yksi keskeisistä tehtävistämme on ollut mahdollistaa tämä kehitys ja auttaa yritystä sekä yrittäjää eteenpäin.

 

Tutustu tarkemmin yrityksiin AlexSandra ja atFlow.

Alla olevista painikkeista pääset tutustumaan vielä paremmin asiakkaasemmee sekä yhteistyökumppaniimme.